Maailmanlopusta menestystarinaksi

Ihmettelen suuresti, että miksi ihmeessä me emme voi / osaa / halua suhtautua tähän turvapaikanhakijoiden tulemiseen mahdollisuutena. Kun meillä joka tapauksessa tulee olemaan entistä enemmän maahanmuuttajia ja turvapaikanhakijoita, niin miksi me emme ajattelisi heitä myös resurssina?

Meidän täytyy ymmärtää, että tilanne on nyt tämä mikä on. Euroopan liepeillä ja Euroopassa on hätä, jolle emme voi kääntää selkäämme. Ihmisiä tulee paljon Suomeenkin. Tilanne on vaikea ja ratkaisuja pitää keksiä. Viha, kieltäminen ja omaan poteroon peruuttaminen eivät ole ratkaisuja. Tai ovathan ne, mutta eivät hyviä ja toimivia.

Meillä olisi tässä käsillä on ihan oikeasti mahdollisuus win-win-tilanteeseen. Toinen vaihtoehtohan on se maailmanlopun maalailu ja kaiken vastustaminen ja jarruttaminen ja vaikeaksi tekeminen. Se nyt ei ainakaan tee ketään onnelliseksi.

Viranomaiset ja esimerkiksi SPR ovat ryhtyneet toimenpiteisiin ja ottaneet käyttöön ne valmiudet, jotka on kriisitilanteita varten luotu. Lukuisat järjestöt ja yksityiset ihmiset ovat auttaneet monin tavoin. Turvapaikan hakijoiden rekisteröinti on saatu toimimaan käsittääkseni aika kattavasti. Majoitustilat ovat täynnä, mutta uusia etsitään. Nyt hallitus esittää, että kunnat pakotettaisiin lainsäädännöllä antamaan tilojaan käyttöön ja palkkaamaan työntekijöitä turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuksiin. Valtio maksaa. Tätä eivät kaikki hyväksy, joidenkin mielestä tässä tuhlataan rahoja, jotka leikataan vanhuksilta ja työttömiltä, lapsilta ja asunnottomilta.

Itse asiassa hallitus nyt leikkaamisen sijasta elvyttää ja tämä voi olla jopa Suomen pelastus, tai ainakin osa sitä. Tavallaan hallitus on tässä kriisitilanteessa tällä tavoin pakotettu elvyttämään, mikä koituu aika lyhyelläkin tähtäimellä näiden kuntien ja veronmaksajien eduksi. Kunnat perustavat vastaanottokeskuksia, joihin valtion varoin luodaan työpaikkoja. Työntekijät saavat siis työtä. He maksavat veronsa kotikuntaansa. Vastaanottokeskuksen toiminnan pyörittämiseen tarvittavia palveluja ostetaan paikkakunnan yrityksistä ja ruoka ruokakaupoista. Ja niin edelleen.

Kun paneudumme nyt tähän huolella ja hoidamme erityisesti kotouttamisen hyvin, saamme turvapaikanhakijoista myöhemmin tähän maahan osaavaa, koulutettua, motivoitunutta työvoimaa. Me tulemme nimittäin sitä tarvitsemaan. Tässä onnistuminen kuitenkin edellyttää sitä, että hyväksymme nyt alkajaisiksi heidän loukkaamattoman ihmisarvonsa. Sen täytyy olla kaikkien
ratkaisujen ehdoton lähtökohta. Vain toimimalla itse toista ihmistä kunnioittaen voimme vaatia sitä muilta. Autamme heitä hädän hetkellä ja tarjoamme turvaa. Kotoutamme, annamme mahdollisuuden koulutukseen ja olemalla eristämättä heitä annamme heille mahdollisuuden olla osa tätä maailman parasta yhteiskuntaa. Joukkoon mahtuu tietenkin systeemin väärinkäyttäjiä, niin on aina. Ihan on omissakin porukoissa. Ei meitä kaikkia suomalaisia saa silti sen perusteella leimata. Ja sen vuoksi meillä on tämä järjestelmä, jossa turvapaikan saamisen perusteet selvitetään. Ihan turha siitä on kouhkata.

Meidän pitäsi kyllä osata myös käyttäytyä aika paljon paremmin. Meillä on maailman paras koulutus, meillä on vapaus ja tasa-arvo. Joskus tuntuu, että ehkä ihan sellaisesta peruskotikasvatuksesta on silti pahasti vajetta. Mutta on meillä myös rasismia. Ja on meillä fasismia. On huolestuttavaa lukea uutisia, joissa kerrotaan fasististen yhdistysten ja liikkeiden perustamisesta ja toiminnasta. Maahanmuutosta pitää keskustella asiallisesti, rasismia ja fasismia ei pidä hyväksyä. Ja niistä pitää voida puhua oikeilla nimillä ilman, että nimitetään kukkahattutädiksi tai suvakiksi tai milloin miksikin. Rasismi ja fasismi ovat paitsi moraalisesti ehdottoman väärin, myös typerää.

Minä en suostu häpeämään muutaman typeryksen tähden. Olen edelleen Suomesta ylpeä. Täällä on ennenkin voineet ihmiset rakentaa tulevaisuutensa tähän yhteiskuntaan taustasta riippumatta. Ihan viime vuosilta tulee nyt mieleen vaikkapa pari urheilijaa. Pidetään se! Ei maalailla maailmanloppua, vaan kääritään hihat ja tehdään tästä vaikeasta tilanteesta menestystarina.

Kotitalousihmisen käytöskoulu, osa 1

En voi olla ihmettelemättä sitä negatiivisuutta, jolla jokainen hyvä asia yritetään vesittää. Sanon yritetään, koska järkevä ihminen ymmärtää, ettei hyvien asioiden eteenpäin vieminen ja esiin nostaminen ole toisen hyvän asian puolesta puhumiselta pois.

Otetaan esimerkiksi suvaitsevaisuus.  Koko sana on kärsinyt inflaation jo kauan sitten, enkä enää halua käyttää sitä. Kerron miksi. Kun puhutaan suvaitsevaisuudesta, alkavat jotkut oitis valittaa, että miksi te suvaitsevaiset ette sitten suvaitse meitä, jotka olemme eri mieltä. Voi itku sentään. Eihän siitä ole kyse. Jokaisella saa olla mielipide. Kyse on siitä, että jossain kulkee raja sille, mitä toisesta ihmisestä saa sanoa ja mitä toiselle ihmiselle saa tehdä. Ei loukkauksia tai uhkauksia tarvitse kenenkään suvaita. Loukkaaminen tai uhkaaminen ei ole mielipide. Se on huonoa käytöstä. Joskus se on rikos. Somesta ja kommenttipalstoilta saa liian usein lukea viestejä, joista nousee tukka pystyyn. Miten kukaan edes kehtaa käyttää sellaista kieltä? Eikö äiti ole opettanut kotona, miten ihmisille puhutaan?

Tai kun nyt oli tämä mielenosoitus. Jotkut ovat heti vinkumassa, että miksei Kansalaistorilla olla osoittamassa mieltä siitä ja tästä ja tuosta maatamme vaivaavasta ongelmasta. Niin, miksei? Mikään ei estä ketään, joka tuntee tässä nyt tapahtuneen vääryyttä, järjestämästä tapahtumaa. Aleksi Pahkala ja kumppanit tekivät niin. Paino verbillä tekivät. Mikään ei estä ketään toimimasta asioiden muuttamiseksi siihen suuntaan, että lapsista, vanhuksista, sairaista, työttömistä, työllisistä, yrittäjistä ja ihan kaikista ihmisistä pidetään parempaa huolta.  Järjestöissä, politiikassa ja ennen kaikkea omassa elämässä.  Tässä demokraattisessa maassa se on mahdollista. Meillä kaikilla on myös mahdollisuus omilla teoilla vaikuttaa asioihin myönteisesti.  Ja kyllähän siellä Kansalaistorilla ja Eduskuntatalolla on ollut jos jonkinlaista mielenosoitustakin.

Eikä aina tarvitse tehdä niin suuria. Mitä jos sinäkin katsoisit naapuruston lasten ja vanhusten perään, puuttuisit, jos on tarvetta puuttua? Mitä jos ihan hyvää hyvyyttäsi auttaisit toista ihmistä? Mitä jos jättäisit huutelematta ihmiselle, joka on erilainen kuin sinä? Mitä jos me kaikki tekisimme niin? Aloitetaan vaikka hyvistä käytöstavoista.

On niin hirveän helppo räksyttää.